Äiti myrkytti tyttärensä Tampereella v. 2002
Minua on pitkään kiinnostaneet kotimaassamme tapahtuneet henkirikokset, kuten mahdollisesti ensimmäisistä julkaisuistani voi huomata. Pyrin jatkossa etsimään blogia varten myös muita aiheita ja kirjoittamaan niistä mielenkiintoisia tekstejä teille luettavaksi, mutta pääpaino tulee todennäköisesti pysymään henkirikoksissa.
Löysin netin syövereistä mielenkiintoisen tapauksen, jonka tuomiosta oikeusasteet ovat olleet erimieltä. Mikäli sinua järkyttää äitien tekemät henkirikokset, joissa uhreina ovat olleet heidän omat lapsensa, suosittelen lämpimästi lopettamaan lukemisen tähän. Tai jos olet muuten vain mielestäsi herkkä, blogini ei ehkä ole oikea paikka sinulle. Jos kuitenkin päätät jatkaa lukemista, teet sen omalla vastuullasi.
Tampereella lokakuussa 2002 uutisoitiin äidistä, joka oli tappanut oman lapsensa. Asia ei kuitenkaan ollut ihan niin yksinkertainen ja tuomittava kuin mitä voisi kuvitella. En ota kantaa siihen, mitä mieltä itse olen tapauksesta, mutta netin keskustelupalstoilla ihmiset eivät ole täysin tätä äitiä tuominneet teoistaan.
Tapahtuma-aikaan 73-vuotiaan Airi Sanelma Ruohoniemen asunnosta löytyi hänen 48-vuotiaan tyttären ruumis. Ruohoniemi oli antanut kehitysvammaiselle lapselleen kuolettavan määrän lääkkeitä. Kuolinsyyksi varmistui masennuslääkkeiden ja rauhoittavien lääkkeiden aiheuttama myrkytys. Äiti oli sekoittanut murskatut lääkkeet veteen. Tytär oli ollut tapauksen aikaan hoitokodistaan viikonloppuvapaalla äitinsä luona ja täysin äitinsä hoidon varassa ja riippuvainen hänen huolenpidostaan.
Tampereen käräjäoikeus tuomitsi Ruohoniemen elinkautiseen murhasta 5.5.2003, sillä katsoi, että Ruohoniemi oli surmannut tyttärensä vakaata harkintaa käyttäen ja täydessä ymmärryksessä. Ruohoniemi määrättiin myös maksamaan uhrin isälle 4000 euroa korvauksia. Ruohoniemi myönsi tappaneensa tyttärensä. Hän oli harkinnut tekoa etukäteen ja todistajien mukaan äiti oli surmatyön jälkeen kertonut jättäneensä rauhassa jäähyväiset tyttärelleen ja soittanut vasta sen jälkeen poliisit.
Päätöksestä valitettiin Turun hovioikeuteen, joka ei kuitenkaan muuttanut käräjäoikeuden päätöstä.
13.4.2005, eli noin kaksi vuotta käräjäoikeuden tuomion jälkeen Korkein oikeus muutti tuomion. Korkein oikeus päätyi mielentilatutkimuksen lausuntojen perusteella siihen, että Ruohoniemi syyllistyi täyttä ymmärrystä vailla olevana tehtyyn murhaan ja alensi tuomion elinkautisesta kymmeneksi vuodeksi vankeutta. Nainen oli tuohon aikaan vaihtanut sukunimekseen Blom, joten puhun tästä eteenpäin hänestä sillä nimellä. Korkeimman oikeuden päätöksessä kerrottiin, että Blom on kertonut teon motiiviksi sen, että hän oli halunnut päästää kehitysvammaisen tyttärensä kärsimyksistä. Hän halusi myös estää, ettei tyttärensä joutuisi johonkin tiettyyn hoitolaitokseen. Kuitenkaan tyttären ei tiedetty kärsineen erityisesti tai ainakaan sitä ei oltu todisteissa esitetty. Blomilla oli ennen surmatyötä ollut erimielisyyksiä viranomaisten kanssa hänen tyttärensä hoidosta ja taloudellisista asioista. Ilmeisesti hänen tapaamiset tyttären kanssa olivat vaarantumassa rahahuolien vuoksi. Korkein oikeus lausui päätöksessään, että teko oli kohdistunut naiseen, joka oli henkisesti vasta noin 4-vuotiaan lapsen tasolla. Käräjäoikeus piti tekoa kokonaisuutena arvostellen törkeänä, sillä tytär oli ollut äitinsä luona käymässä ja täysin äitinsä hoidon varassa. Korkein oikeus ei kuitenkaan ollut päätöksestä yksimielinen vaan kaksi asian ratkaisseesta viidestä jäsenestä olivat pitäneet tekoa tappona.
Tapauksen luettuani minulla oli hieman sekavat tunteet siitä, mitä tästä tulisi ajatella. Oliko äiti itsekkäistä syistä päättänyt päästää tyttärensä päiviltä vai oliko hän oikeasti huolissaan tyttärensä mahdollisista kärsimyksistä? Tästä löytyi yllättävän vähän tietoa, eikä tapaus ole saanut suurta mediahuomiota missään vaiheessa. Olitko kuullut tapauksesta aiemmin?
Löysin netin syövereistä mielenkiintoisen tapauksen, jonka tuomiosta oikeusasteet ovat olleet erimieltä. Mikäli sinua järkyttää äitien tekemät henkirikokset, joissa uhreina ovat olleet heidän omat lapsensa, suosittelen lämpimästi lopettamaan lukemisen tähän. Tai jos olet muuten vain mielestäsi herkkä, blogini ei ehkä ole oikea paikka sinulle. Jos kuitenkin päätät jatkaa lukemista, teet sen omalla vastuullasi.
Tampereella lokakuussa 2002 uutisoitiin äidistä, joka oli tappanut oman lapsensa. Asia ei kuitenkaan ollut ihan niin yksinkertainen ja tuomittava kuin mitä voisi kuvitella. En ota kantaa siihen, mitä mieltä itse olen tapauksesta, mutta netin keskustelupalstoilla ihmiset eivät ole täysin tätä äitiä tuominneet teoistaan.
Tapahtuma-aikaan 73-vuotiaan Airi Sanelma Ruohoniemen asunnosta löytyi hänen 48-vuotiaan tyttären ruumis. Ruohoniemi oli antanut kehitysvammaiselle lapselleen kuolettavan määrän lääkkeitä. Kuolinsyyksi varmistui masennuslääkkeiden ja rauhoittavien lääkkeiden aiheuttama myrkytys. Äiti oli sekoittanut murskatut lääkkeet veteen. Tytär oli ollut tapauksen aikaan hoitokodistaan viikonloppuvapaalla äitinsä luona ja täysin äitinsä hoidon varassa ja riippuvainen hänen huolenpidostaan.
Tampereen käräjäoikeus tuomitsi Ruohoniemen elinkautiseen murhasta 5.5.2003, sillä katsoi, että Ruohoniemi oli surmannut tyttärensä vakaata harkintaa käyttäen ja täydessä ymmärryksessä. Ruohoniemi määrättiin myös maksamaan uhrin isälle 4000 euroa korvauksia. Ruohoniemi myönsi tappaneensa tyttärensä. Hän oli harkinnut tekoa etukäteen ja todistajien mukaan äiti oli surmatyön jälkeen kertonut jättäneensä rauhassa jäähyväiset tyttärelleen ja soittanut vasta sen jälkeen poliisit.
Päätöksestä valitettiin Turun hovioikeuteen, joka ei kuitenkaan muuttanut käräjäoikeuden päätöstä.
13.4.2005, eli noin kaksi vuotta käräjäoikeuden tuomion jälkeen Korkein oikeus muutti tuomion. Korkein oikeus päätyi mielentilatutkimuksen lausuntojen perusteella siihen, että Ruohoniemi syyllistyi täyttä ymmärrystä vailla olevana tehtyyn murhaan ja alensi tuomion elinkautisesta kymmeneksi vuodeksi vankeutta. Nainen oli tuohon aikaan vaihtanut sukunimekseen Blom, joten puhun tästä eteenpäin hänestä sillä nimellä. Korkeimman oikeuden päätöksessä kerrottiin, että Blom on kertonut teon motiiviksi sen, että hän oli halunnut päästää kehitysvammaisen tyttärensä kärsimyksistä. Hän halusi myös estää, ettei tyttärensä joutuisi johonkin tiettyyn hoitolaitokseen. Kuitenkaan tyttären ei tiedetty kärsineen erityisesti tai ainakaan sitä ei oltu todisteissa esitetty. Blomilla oli ennen surmatyötä ollut erimielisyyksiä viranomaisten kanssa hänen tyttärensä hoidosta ja taloudellisista asioista. Ilmeisesti hänen tapaamiset tyttären kanssa olivat vaarantumassa rahahuolien vuoksi. Korkein oikeus lausui päätöksessään, että teko oli kohdistunut naiseen, joka oli henkisesti vasta noin 4-vuotiaan lapsen tasolla. Käräjäoikeus piti tekoa kokonaisuutena arvostellen törkeänä, sillä tytär oli ollut äitinsä luona käymässä ja täysin äitinsä hoidon varassa. Korkein oikeus ei kuitenkaan ollut päätöksestä yksimielinen vaan kaksi asian ratkaisseesta viidestä jäsenestä olivat pitäneet tekoa tappona.
Tapauksen luettuani minulla oli hieman sekavat tunteet siitä, mitä tästä tulisi ajatella. Oliko äiti itsekkäistä syistä päättänyt päästää tyttärensä päiviltä vai oliko hän oikeasti huolissaan tyttärensä mahdollisista kärsimyksistä? Tästä löytyi yllättävän vähän tietoa, eikä tapaus ole saanut suurta mediahuomiota missään vaiheessa. Olitko kuullut tapauksesta aiemmin?
Kommentit
Lähetä kommentti